maanantai 11. huhtikuuta 2016

Meillä on pentuja!

Pennut ovat syntyneet!

Pennut syntyivät nopealla aikataululla torstaina 7.4.2016 aamuyöstä. Leia toimi oikein malli-emona ja hoiti synnytyksen täysin itse, siis todella hienosti ensikertalaiseksi! Pentujen hoivaaminen on Leialle hyvin mieluista puuhaa, ja emon suojeluvaistot ovatkin huipussaan. Tästä syystä pentuja ei ole saanut kuvata, sillä emo on napannut tiukan päättäväisesti pennun pois jos pikkuista on yrittänyt liikutella pentukopasta pois. Painot ovat nousseet upeasti ja syntymäpainon tuplaus saavutetaan tätä menoa viikossa niinkuin pitääkin. Pentuja on siis yhteensä 4, joista 1 naaras ja 3 urosta.

Nämä kuvat sain napattua salaa kun emo päätti käväistä pikavisiitillä ulkotarhassa <3


Kissakasa, ylimpänä "identtiset" kaksospojat Touko ja Valo.
k


Usva, Nuppu ja Valo


Nuppua nukuttaa vaikka veli-poika kiipeilee päällä.

Tässä he siis ovat:

FI*Sinimetsän Nuppu NFO a 09 23, Sinitiikeri valkealla NAARAS:
ALUSTAVASTI VARATTU




Fi*Sinimetsän Touko NFO n 09 22, ruskeatabby valkealla UROS:
VAPAA





FI*Sinimetsän Usva NFO n (tai ns), musta UROS:
EI VIELÄ PÄÄTETTY (voi jäädä kissalaan, päätetään lähiviikkoina)





Fi*Sinimetsän Valo NFO n 09 22, ruskeatabby valkealla UROS:
VAPAA



Otathan rohkeasti yhteyttä sähköpostilla sinimetsan ( at ) gmail.com ja kerrot millaista kotia tarjoat! Pentuja voi tulla katsomaan aikaisintaan 4 viikon iässä jottei emo hermostu vieraista :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti