keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pennut 10 viikkoa

Täällä riittää vipinää ja vilskettä! Pennut on päästetty vihdoin portaisiinkin kiipeilemään ja onneksi se on sujunut pikkuisilta heti oikein mallikkaasti. On melko hassun näköistä kun pieni pötkylä hyppii itseään korkeammalta askelmalta toiselle juoksujalkaa :D Alakerta on tullut tutuksi ja lempipuuhaa onkin nykyään pyykkien jahtaaminen narulta (ne kun roikkuvat niin kivasti siinä pään yläpuolella) ja saunassa lepäily. Kuvaamiselle alakerrassa viihtyminen on tuonut "pienehköjä" haasteita, kun pimeässä on vaikea saada kuvia ikiliikkujista. Aamuisin on yleensä hyvä hetki, kun pikkuiset innostuvat heräilevistä ihmisistä ja yrittävät jahdata ohikiitäviä jalkoja, ja sitten lopulta väsähtävät seurailemaan aamuhommia kiipeilypuuhun. Pennut painavat jo 1500 g molemmin puolin, eli ihan hyvänkokoisina ollaan onneksi menossa kastrointiin/sterilointiin kahden viikon päästä! Ensimmäiset rokotukset käytiin hakemassa reilu viikko sitten, joten seuraavalla lääkärikäynnillä pikkuiset saavat myös tehosteet, sirut ja lääkärintarkastuksen :)

Nuppu

Nuppu-neitonen <3
Touko

Touko yläilmoissa


Usva

Usva pökräsi auringonsäteeseen

Valo ja Touko

Valolla haukotus kielen päällä :D



torstai 9. kesäkuuta 2016

Pennut 8 viikkoa

Pentujen rekisterikirjat saapuivat viime viikolla, jee! Pienet ovat nyt siis virallisesti Kissaliiton rekisteröimiä Norjalaisia metsäkissoja :)

8 viikkoa tuli siis täyteen jo viikko sitten, eli hieman jälkijunassa laitan nämä kuvat tänne. Kaikki pennut saivat kilon painon ylitettyä 8 viikon täyttymisen kunniaksi, Usvan ollen ensimmäinen kilo-bileitä viettänyt lapsukainen. Ruoka kyllä maistuu näille kavereille todella hyvin ja erityisesti märkäruoka. Leikit ovat puolestaan jo todella villejä ja vähän väliä joku käy kokeilemassa jos ihmisten varpaista tai jaloista saisi painikumppanin :D Rauhoituttuaan pikkuiset pötkähtävät milloin minnekin unosille ja kaikilla tuntuu kehruumoottori olevan herkillä käynnistymään <3

Rokotuksille pennut pääsevät ensi viikolla. Samaten varhaiskastrointi/-sterilointiajat on nyt varattu 12 viikon puoliväliin.

Nuppu

Touko

Usva

Valo

maanantai 30. toukokuuta 2016

Pennut 7 viikkoa

Viime viikolla pennut alkoivat näyttää sille, että rekisteröintikoodit voisi vihdoin lyödä lukkoon ja lähettää rotukirjaajalle Kissaliittoon. Pennut ovat muuttuneet hurjasti syntymästään ja tuottaneet suurta päänvaivaa koodeillaan. Mutta tässä ne nyt ovat:


 FI*Sinimetsän Kevään Ensi Nuppu NFO as 23 Naaras 
 FI*Sinimetsän Kevään Ensi Touko NFO ns 22 Uros
 FI*Sinimetsän Kevään Ensi Valo NFO ns 22 Uros
 FI*Sinimetsän Kevään Ensi Usva NFO n Uros 



Nuppu

Valo, Touko ja Nuppu

Touko

Touko

Touko 

Noniin, nyt se haukotus tarttui jo Valoonkin :D

Usva

Valon silmissä on sitä jotain <3

Valo

Valo ja Nuppu

Rekisterikirjat tulevat siis parin viikon sisällä ihasteltavaksi :) Eihän tässä malttaisi odottaa!

Pennut ovat melkoisia riiviöitä. Jokaikinen tavara ja roska on potentiaalinen leikkikalu, jota pitää vähän kokeilla tassullaan. Yleensä pennut leikkivät pareittain, mutta välillä koko remmi on yhtä poukkoilevaa suloista karvakasaa. Valo on kehittänyt erityisen taipumuksen hurauttaa moottorinsa käyntiin aina kun pikkuista alkaa silitellä tai ottaa syliinsä. Usva taas on joukon riiviö riehuja, ja etsii koko ajan uusia paikkoja kiivettäväksi ja opetettavaksi sisaruksilleen. Pikku Nuppunen puolestaan on neitona usein pienellä äänellään komentamassa veljiään tai vaatimassa rapsuja ihmisiltä herättyään kesken pelottava unen. Nuppu on myös se joka juoksee meitä vastaan jos olemme olleet hetken poissa. Toukolla on erityiskyky löytää kaikki mahdolliset ja mahdottomat parhaat unipaikat ja vedellä sikeitä suloisen onnellisena. Myös mamman maito maistuu erityisen hyvin sekä Toukolle että Valolle :)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Pennut 6 viikkoa


Vasta näitä kuvia selatessa tajuaa miten hurjaa vauhtia lapsoset kasvavat! Tänään 6,5 viikon iässä pojat ovat 822 g (Valo), 825 g (Touko), 836 g (Usva) ja Nuppu tietysti pienimpänä tasan 800 g. Nousua on ollut viikon takaisesti jopa 140 g eli hyvin maistaa eväs! Käynti on jo varmaa ja juoksuvauhti ällistyttävän nopea. Leia-emo on välillä hätää kärsimässä kun pennut poikkoilevat sinne tänne, eivätkä tule paikalle vaikka emo mitenkä käskee. Silmien sinestä on pennuilla jäljellä enää sininen rinkula reunoilla ja vihertävänruskea väri on alkanut saada alaa. Jännä nähdä mihin väri kehittyy, sillä Leialla ja varsinkin veljellään Jedillä on hyvin oranssihtavat silmät.

Tähän mennessä pennuille on maistunut hyvin kaikki mitä eteen on kannettu. Pikkuhiljaa on alkanut varsinkin jauheliha jäädä kuppiin, eli ilmeisesti nyt halutaan jo isojen mirrien ruokaa. Usva varsinkin on varsin innokas lihapalojen työstäjä, ja sydän-kieli -kupilla käy kova kuhina kun sitä on tarjolla. Mitä enemmän lihaa, sen paremmin maistuu!

Pentujen rekisteröinti alkaa olla pikkuhiljaa käsillä. Näyttäisi sille, ettei Usvasta tule mustan hopeamuunnosta, sillä korvantaukset ovat pysyneet juurestaan mustana. Nuppu on ilmeisesti sinihopeatiikeri valkealla, Valo sinitabby valkealla ja Touko, ehkä kaikesta arpomisesta huolimatta kuitenkin ruskeatabby valkealla. Huoh, kyllä aiheuttavat suurta päänvaivaa täällä nämä rekisteröintikoodit :D

Nuppu

Nuppua nukuttaa

Pääsinpäs kiipeämään kiipeilypuuhun ihan itse! Nuppu

Nyt kelpaa venytellä!

Nuppu

Touko ja ruskea väritys(!) :D

Touko söpöilee, ihana <3

WAAT?! Usva ihmettelee jotain kovasti...

Venytykset on suoritettava ennen sohvalta alas tuloa.
Usvan jalkakarvojen seassa on hauskasti valkoista.

Kiitos! Hyvää oli eväs!

Mä en ole ihan varma nukuttaako, siksi suljin toisen silmäni tuumii Valo.

No mutta Valo <3

Nuppu ja Valo painimassa.

Valo

Valo ja mamma



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pennut 5 viikkoa

Täällä alkaa olla pennuilla melkoinen touhu ja pentuhuoneessa käydään lähinnä lepäämässä raskaiden leikkituokioiden jälkeen. Pikkuiset ovat ihan hassuja karvapalloja,  jotka pötkivät eteenpäin hirmuista vauhtia häntä pystyssä viipottaen. Saalistusleikit ja jahtaamiset ovat jo ihan peruskauraa pikkuisten leikeissä. Silmät ovat saaneet jo ripauksen vihreää väriä, joten kohta siniset silmät jäävät vain muistoiksi. 
Nuppu

Nuppu

Nupun tassut on ihanan kaksiväriset <3

Touko

Touko

Touko

Touko

Usva

Usva mamman eväillä


Valo omilla eväillään :)

Valo

Kuvaus on todella haastavaa, koska pennut eivät pysy paikoillaan kuin hetkisen ja kun omistaa hitaan kameran niin eihän siitä mitään tule. Onneksi pikkuiset pysyvät edes joskus hetkisen paikallaan, joten silloin on hyvä hetki iskeä :)


Valon evästuokio videolla :)

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kaikki pennut varattuja!

Pentuja käytiin ihailemassa viime viikon lopulla ja kaikki ihastuttivat uudet perheensä siinä määrin, että kaikki löysivät uudet ihanat kodit. Mahtavaa!

Kakka- ja pisuhommissa ollaan edistytty hienosti, sillä pieniä pisukakkuja on alkanut löytyä hiekkiksestä. Touko taisi olla ihka ensimmäinen, joka tähän hommaan lähti, ja ensimmäistä tuotosta tehtiinkin lähes nukahtamispisteeseen saakka. Ihanan hellyttävän keskittymistä vaativaa hommaa :D Leia kyllä vielä pissittää ja kakattaa pentuja jossain määrin, mutta varmasti homma lopahtaa muutamassa päivässä. Ruokahommia ollaan treenattu myös kovasti ja pikkuhiljaa ruokaa alkaa mennä suuhunkin lautasen reunan järsimisen sijaan. Pikkuisilla alkaa olla ihan kovat leikit keskenään ja lelujakin on pyöritelty siihen malliin, että kohta täällä ollaan helisemässä ryhmärämän kanssa.

Nuppu

Nuppu

Touko

Mikäs täällä on :D :D En voi lopettaa nauramista tälle ihanuudelle <3

Äh, pakko arpoa, mutta näyttää Valolle :)

Love <3